Haaveilu on tutkitusti ihmiselle hyväksi. Arjen pyörityksessä, realismin kynsissä ja omien resurssien puitteissa kaikki ei ole aina mahdollista, ainakaan vielä sillä hetkellä, mutta haaveilu antaa mielestäni viehättävän perspektiivin tulevaisuuteen. Se kiinnittää huomion nykyhetken lisäksi johonkin mitä tavoitella ja mitä kohti suunnata. Koen kykyni haaveilla olevan niin hyväksi kuin haitaksi itselleni; uskallan unelmoida, mutta samalla se vie läsnäoloani pois juuri tästä hetkestä. Tunnistan itsessäni sitkuttelijan, joka uskoo asioiden olevan paremmin "sitten kun...". Ja eri asia on se, teenkö kuitenkaan unelmieni eteen mitään vai tyydynkö jättämään ne vain haaveiden tasolle.
Osa haaveistani vaatisi hyvää arpaonnea tai lottovoittoa, osa ahkeraa harjoittelua, osa vain hieman viitseliäisyyttä. Osa on pieniä ja höpsöjä, osa suurempia ja vaikuttavampia. Mitäpä luulette, saavutankohan ikinä seuraavia haaveitani? Haluaisin muun muassa oppia soittamaan pianoa ja valokuvaamaan hyvin, oppia puhaltamaan purkkapallon, saada oman pihan ja trampoliinin, laihtua 15 kiloa, oppia seisomaan käsilläni, jatkaa opintojani ylemmälle tasolle, päästä jälleen matkustelemaan kaukomaille, aloittaa uudestaan ratsastuksen ja muuttaa perheineni unelmieni uuteen kotiin. Niin, suurin osa on itsestäni kiinni.
Konkreettisten, itseäni koskevien haaveiden rinnalla vaikuttaa jatkuvasti myös laajempia toiveita ja unelmia. Asioita, joihin on saatava luottaa, jotta elämä voi kantaa. Sydämestäni toivon ja haaveilen, että lapsilleni ja läheisilleni riittää tässä elämässä rakkautta, terveyttä ja turvallisuutta, mahdollisuuksia onnelliseen elämään. Samaa toivon toki itselleni, sillä ilman niitä ei purkkapallon puhaltelu tai trampalla pomppinen jaksa paljoa ilahduttaa. Onneni eteen voin vaikuttaa omalta osaltani, mutta paljon jää myös suurempien voimien varaan. Haaveilen nimittäin myös siitä, että maapallo jatkaisi pyörimistään, napajäät lakkaisivat sulamasta ja maailman johdosta saataisiin kaikki urpot pois. Silloin olisi maailmanrauhakin jo lähellä.
Mistä sinä haaveilet?
Haavelistalleni lisäisin tällä hetkellä vielä akuutisti muutaman lisätunnin vapaa-aikaa. Aika lipsuu niin vauhdilla näpeistä, että iltakympin jälkeen sitä vaan harmittelee, kun on pakko lähteä jo unten maille eikä ehtinyt tehdä puoltakaan suunnitellusta. Ikuisuusongelma kai...
Nämä mekot olivat vastaus työvaatepulaan, sillä lattialla pyöriessä ja toppahousujen alla legginssit ja tunikat ovat vaan niin näppäriä. Omaa kaavaani soveltaen ompelin Vimman Voimakukasta sekä tummansinisestä Letistä mekot. Ei mitään ihmeempiä, sillä kuosit itsessään riittävät. Keltaisen tuubihuivin olen neulonut jo aiemmin, hitsi, kun tuota väriä ei enää löydy.
Reippaita päiviä siulle tähän viikkoon ♥ Ja hei, nähdäänkö Tampereella messuilla?