Olivat kuulemma jotkut jääkiekkoskabat eilen. Ja Suomi voittikin. Ihan kiva juttu - niille pelaajille. En ole koskaan saanut kiinni siitä, millä tavalla omaan onneeni vaikuttaisi se pärjääkö joku joukkue jossakin lajissa ja menevätkö metalliset kaulakilluttimet ja vaasi suomalaisille tyypeille vai viekö voiton armaat naapurimaat. Epäisänmaallista tai ei, minua ei torilla tavata. Entisessä työssäni helmihetkiä olivat ne kerrat, kun asiakkaiden kanssa menimme katsomaan paikallisen jääkiekkoseuran kamppailua. Kohdallani kyseinen luontoisetu meni ihan hukkaan, sillä keskittymiseni meni kylmällä penkillä värjöttelyyn ja hitaaseen kellonkulkuun. Vaikka kuinka päätin, että tällä kertaa yritän seurata ottelua, huomasin hetken päästä laskevani vastakkaisen katsomon penkkejä tai bongailevani hassuja hattuja. Kun ei kiinnosta, niin ei kiinnosta.
Olen kuitenkin tullut naineeksi vannoutuneen penkkiurheilijan. Jalkapalloa, jääkiekkoa ja nykyään myös jenkkifutista. Paljon kertonee mieheni kommentti, kun pohdimme pojan tulevia harrastusvaihtoehtoja: "Eihän niitä vaihtoehtoja ole kuin kaksi, jalkapallo tai jääkiekko?". Voitte uskoa, että melkoisen vastareaktion ja räpätyksen sai päälleen... Vaikka lempilajivalikoima ei tuon laajempi ole, riittää "tämä matsi/turnaus/kisat tulee vain kerran vuodessa/ neljässä vuodessa/ viikossa"- henkisiä otteluita melkein joka päivälle, ympäri vuoden. Tästä syystä olen saanut heittää hyvästit kaikille itseäni viihdyttäville hömppäohjelmille ja draamasarjoille. Päivisin tämän talon telkkari pyörittää vain lasten ohjelmia ja iltaisin urheilua, josta johtuen osaan luetella sekä Ryhmä Haun jäsenet että SM-liigajoukkueet etu- ja takaperin. Välillä semisti ärsyttää, mutta tämän taistelun tyylimyllyjä vastaan olen hylännyt tuloksettomana. Katsokoon perkele.
En nimittäin edes kaipaa telkkaria, onhan minulla ompelukone! Eilenkin Suomen peli kulki sujuvasti taustalla mieheni eläytyessä ottelun tuoksinaan, kun itse poljin vaan kaasua kovempaa. Ja koska sohva ja ompelupisteeni sijaitsevat vierekkäin, on kyseessä myös parisuhdeaikaa parhaimmillaan - kumpikin saa keskittyä siihen mistä tykkää, mutta silti ollaan yhdessä!
Typykkä on saanut vaatelaatikkoon täydennystä jokusen vaatteen verran, kun nämä valmistuivat jokunen viikko sitten. (Eiköhän se joku matsi ole taustalla mölynnyt silloinkin...) Jatkoin isojen tilkkujen tuhoamista, kun niistä vielä vauvanvaatetta hyvin sai tässä koossa. Retrovärit eivät sinällään enää juttuni ole, mutta kuosit iskivät, joten valmista syntyi. Ja saipahan pikkuneiti itselleen nimikkokankaastaan mekon ♥ Kuvia tuli taas sata, toivottavasti nautitte ;)
Iloista loppuviikkoa, varohan ettei pakkanen pääse puraisemaan liikaa!