Vilkas. Herkkä. Kiivas. Nopeatempoinen. Vähän hitaasti lämpenevä, mutta hurjan innokas alkuun päästyään. Reipas. Empaattinen. Huumorintajuinen. Äkkipikainen. Luottavainen. Pohdiskeleva. Utelias ja leikkisä. Älykäs. Muun muassa noin kuvailisin esikoistamme, jonka mukana päivittäin surffaan tunteiden aallokossa. Jo raskaana ollessani kuvittelin tulevasta pienokaisesta, että tämä varmasti tulisi olemaan temperamentiltaan samaa sarjaa kuin minä. No, näin tosiaan kävi. Lapsi tuntuu perineen isältään monta ihanaa piirrettä ja jokusen minultakin, mutta etenkin niiden ei-toivottujen piirteiden suhteen on kuin peiliin katsoisi. Tiedättekö kuinka ärsyttävää on nähdä ipanassa juuri samoja toimintatapoja ja käytösmalleja, mitkä ärsyttävät itsessä eniten? Kun toisaalta tiedostaa ja ymmärtää toista, mutta toisaalta omakin kierroslukumittari kohoaa lapsen kiukun mukana ihan liikaa. Sitten voi miettiä, että mistä se noita temppujaan oppiikaan, ja tuntea itsensä taas "vuoden äidiksi".
Onneksi mallioppiminen toimii myös positiivisen suhteen ja siinä on tilaisuuteni tasapainottaa sitä, että välillä kiljumme kilpaa. Halaaminen, paijailu, silittely ja sylissä pitäminen, tunteiden sanottaminen, ystävällisten tapojen opettelu ja pohtiminen, lapsen vilpitön ihailu ja sen ääneen sanominen antavat paljon meille molemmille ja toivottavasti ajavat ohi kiukkuhetkistä siinä, mikä lapsen mieleen jää elämään. Uskon siihen, että lasta ei voi kehua tai kannustaa liikaa, vaan nimenomaan sitä kautta toivoisin lasteni saavan riittävät eväät hyvään itsetuntoon.
Temperamentti on minusta kiinnostava juttu niin omien lasten, itsetuntemuksen kuin tulevan ammatin kannalta, onpa jopa opinnäytetyö tekeillä aiheesta. Ymmärrys on lisääntynyt, mutta toisaalta tieto lisää myös tuskaa. Temperamentti on synnynnäinen ja pysyvä osa persoonallisuutta, johon tuo edellä mainittu perimä vaikuttaa kovasti. Temperamenttipiirteet, kuten aktiivisuus, sopeutuvuus ja sosiaalisuus sekä niiden voimakkuus vaikuttavat siihen, miten koemme erilaiset asiat ja reagoimme niihin. Vaikka mikään temperamenttityyppi ei ole toista huonompi tai parempi, on mielestäni itsestään selvää, että arkielämässä toisilla piirteillä pärjää paremmin kuin toisilla. Kukapa ei avoimen, aurinkoisen ja sopeutuvaisen ihmisen kanssa mielummin kaveeraisi, kuin jäyhän, helposti suutahtavan tai häiriöherkän tyypin. Ja sehän se pikkuisen huolettaakin tulisieluisen lapsen äitinä, että miten se tulee elämässään pärjäämään... Lohtuna kuitenkin on se, että vaikka temperamentti itsessään ei muutu, voi (ja pitääkin) ihminen oppia säätelemään käytöstään ja toimimaan yleisesti soveliaalla tavalla. Tässä kohtaa nakki napsahtaa meille vanhemmille, joiden tehtävä on kasvattaa ja luotsailla lapsi hyvätapaiseksi, pärjääväksi ja itseään ja muita arvostavaksi ihmiseksi.
Oli temperamentti mikä tahansa, niin ihana ja niin sydäntäpakahduttavan rakas tuo poika on. Välillä sarvet kolisevat (kun on vielä horoskoopiltaan kauriiksi mennyt syntymään ;)), mutta onneksi paljon enemmän on hetkiä, jolloin ilo pulppuaa, nauru raikuu ja oivalluksia syntyy ♥
Millaisia sinä tai lapsesi olette temperamentiltanne? Onko teillä "omena pudonnut kuinka kauas puusta"?
.......
Noshin uutuuskankaita jäi vielä pojan vaatteisiin pikkuneidin kevätasun jäljiltä. Ompelin farkkucollarista housut Ottobre 1/16 Arrow-kaavalla koossa 104 ja paidan Steampunk-kaavalla (ob 6/15). Housujen malli oli kiva, tosin melko matala. Lahkeen käänteiden kohdalla loppui kangas kesken, joten ratkaisin pulman ompelemalla erilliset kaitaleet renkaina lahkeensuulle ja tikkaamalla päällepäin. Paidan leikkauksista tykkäsin, mutta mittasuhteiltaan tuo ei ole meille paras mahdollinen (lyhyt ja leveähkö).
Virkeää loppuviikkoa ja reippaita askelia loskasäästä huolimatta!