Punatukka ja kaksi karhua

Mitä minulle kuuluu just nyt?

Minua piristävät aurinkoiset päivät ja lisääntynyt valon määrä.

Minua pitävät kiireisenä koulutyöt, joiden takia saisin istua nenä kirjassa tai näyttöruudussa kaiket illat.

Minua raivostuttaa se, että lasteni ihana ja turvallinen hoitopaikka suljetaan kaupungin säästötoimenpiteiden takia. Ja stressaa se, mistä saadaan uusi ja miten lapset sopeutuvat.

Minua inspiroi Instagramin uutisvirta, josta poimin toinen toistaan hienompia ideoita omaan jatkojalostukseen.

Minua kiinnostavat lasteni leikit ja se kuinka he niihin uppoutuvat.

Minulle tuovat turvaa läheiseni ja ystäväni, joille saan jakaa iloni sekä huoleni.

Minua jännittää kuinka hyvin kauppa käy kirpparipöydässäni, jossa on myynnissä myös paljon omatekemää.

Minua kutkuttaa huhtikuun odotus, jolloin tiedossa on kivoja viikonloppureissuja.

Minua ahdistaa epätietoisuus siitä, missä tulen tulevaisuudessa työskentelemään.

Minua surettavat uutiset, joita media jatkuvasti tuo esiin.

Minua hämmästyttää poikani, joka tuntuu koko ajan harppovan isoja kehitysaskeleita - miten taitava voi ipana ollakaan.

Minua naurattaa tyttäreni, joka on minun maailmani hupsuin, ilmeikkäin ja suloisin ilmestys.

Minua harmittaa, kun hyvä kamerani meni rikki eikä korjaaminen taida kannattaa.

Minua lohduttaa, kun koirani kömpii kainaloon ja painaa nenänsä poskeani vasten.

Minua houkuttaa kangaskaappini sisältö, kun ideoita olisi enemmän kuin aikaa niiden toteutukseen.

Minua hämmentää välillä omat ajatukseni, kun tunne ja järki eivät kulje käsi kädessä.

Minua inhottavat kuraiset ja koirankakkaiset tienreunat.

Minua ilahduttavat ihanat tulppaanit, joita on kaupasta napattava aina mukaan, jos niitä kassan vieressä on tarjolla.

Minua innostaa liikkuminen, johon alan taas vähitellen löytää kadottamaani kipinää.

Minua ihastuttaa keväiset värit ja sisälläni kumpuava ilo siitä, että vuoden paras aika on ihan käsillä.

Että sellaista nyt äkkiseltään. Mitäs sinulle kuuluu?

Ommellutkin olen. Sain käsiini 70 cm tätä upeaa Verson Puodin Sielulintu-collegea hopean värisellä painatuksella. Itselleni halusin ihan peruscollaripuseron, joten tein raglanhihaiseen paitaan etukappaleen Sielulinnusta ja yhdistin muuten mustaa. Isotätini peruista löytyi juuri sopivaa hopeista kimallelankaa, jolla sain vähän lisäilmettä tikkauksiin. Sovituskuvat jäivät tällä kertaa vaiheeseen, koska huononaamapäivä.

Tinttaralle ompelin lopusta kankaasta bomberin. Silloin ei käsillä oikeaa kaavaa ollut, joten muokkasin sen Ottobresta 6/16 löytyneestä dalmatialaishupparista. Vähän leveä tuli, mutta oikein söpö silti. Seuraavaa versiota varten on onneksi jo toinen kaava jemmassa.

Lopuksi vielä otsikossa lupailemani vaihtoehto alavaran ompelulle! En jaksanut bomberia tehdessä ajatella ompelujärjestystä alavarojen kanssa, joten päädyin huolittelemaan reunat vinonauhalla. Helposti siistiä ja itse asiassa aikaa kivaa näköä, jos takki on auki.

Pääntiereunan huolittelin ennen vetoketjun ompelua. Vinonauha ohjataan saumanvaraa pitkin taitettuna ja ommellaan aivan sisäreunaa pitkin huolehtien, ettei saumurisauma vilku. Jos nauha on kapeaa, ei se välttämättä kiinnity ompeleen alle alapuolella, mutta se ei haittaa tässä vaiheessa.

Seuraavaksi vinonauhan sisällä oleva saumanvara käännetään alas ja tikataan nyt toista reunaa pitkin. Mahdollisesti avonainen alareuna kiinnittyy nyt. Muista käyttää ylälankana vinonauhan väristä lankaa ja alalankana taas vaatteen väristä, ellet tahdo ompeleiden erityisesti erottuvan.

Vetoketju ommellaan normaalisti muuten, mutta ennen paikoilleen kääntämistä ja kiinni tikkaamista huolitellaan vetoketjureunat kuten edellä. Vinonaiuhan päät kannattaa taittaa nätisti vetoketjun päiden yli tai tehdä taitteet päihin jo ennen kiinnittämistä. Kun vetoketjureunat on nauhan sisällä, käännetään vetkari paikoilleen ja tikataan taas reunaa pitkin paikoilleen (huomioi jälleen lankojen värit!).

Puuvillainen vinonauha on mielestäni helpoin huolittelutapa, sillä siinä on reunat siistit sekä taite jo valmiina eikä se jousta esim. vetoketjureunassa. Jos pääntien halutaan joustavan, kannattaa valita silloin joustava kaitale huolitteluun ja silittää siihen taitteet itse.

Kysy, jos jäi epäselvyyttä :)

Iloista viikonloppua ♥

sinnikäs

sisukas, hellittämätön, lannistumaton, peräänantamaton, sitkeä. esim. Sinnikäs yrittäjä. Sinnikäs harjoittelu. Tehdä sinnikästä vastarintaa.

adjektiivi

joka ei anna helposti periksi, lannistumaton (www.suomisanakirja.fi)

Sinnikkyys on intohimoa saavuttaa pitkäkestoisia tavoitteita. Sinnikkyys on päättäväisyyttä pitäytyä kiinni tekemisessä, jatkamista mahdottomaltakin tuntuvan haasteen edessä ja toipumiskykyä hankaluuksien jälkeen. Sinnikkyyden avulla teemme työtä saavuttaaksemme itsellemme merkityksellisiä päämääriä. Sinnikkyys on voimatyökalu, jonka avulla kykenemme pysymään uskollisina omille tavoitteillemme ja uurastamaan niidenkin hankkeiden kimpussa, jotka eivät juuri kyseisellä hetkellä puhuttele meitä. (Huomaa hyvä! Kaisa Vuorinen.)

Eikö olekin ihana napit! Nämäkin ovat ammattiompelijana toimineen isotätini peruja. Olisi niin kiinnostava tietää, mihin tällaiset metalliset autonapit on alunperin tarkoitettu? Ikää niillä ainakin on vuosikymmeniä.

Tämä takki viimeistään on todiste siitä, että olen sinnikäs! Periksi ei anneta eikä edes loputtomalta tuntuva ratkominen lannista. Ufot eli keskenjääneet ompelukset eivät yleensä kuuluu tapoihini, mutta nyt jo alkumetreillä olisi tehnyt mieli heittää hanskat tiskiin ja kankaat nurkkaan. Jo kaavoja piirtäessä alkoi lukuisten kappaleiden jäljentäminen kaikkine merkkeineen puuduttaa ja leikkaamiseen (ompelun inhokkivaiheeni muutenkin) meni aikaa toista tuntia.

Leikattujen palojen äärellä tuskailin valinneeni liian suuren, 116, koon 108 cm pitkälle pojalle. Olisi pitänyt muistaa Ottobren kaavojen olevan ennemmin reilua kuin niukkaa mitoitusta. Pisimmän taistelun jouduin käymään taskujen kanssa, jotka eivät kerta kaikkiaan tahtoneet asettua symmetrisesti tarkoista mittailuista huolimatta. Pelkästään liukkaan ulkoilukankaan tuoma haaste ei riittänyt, vaan tieten tahdoin halusin tikata tehostevärillä, jolloin jokainen vinksahtanut ommel erottui. Mainittakoon, että ratkojalle oli töitä. Paljon.

Muuten takin kasaaminen oli jo huomattavasti vaivattomampaa. Vetoketju asettui kauniisti kohdakkain (taikakeino harsiminen!) ja muutkin kappaleet täsmäsivät toisiinsa. Hupun kuminauhojen kanssa takkuilin ja jälleen purin muutamaan kertaan tikkaukset, mutta siitäkin selvittiin.

Useampi tunti työtä takana, hammasta purren. Ilo ei tätä tehdessä juuri pirskahdellut, muutamat ärräpäät sen sijaan kylläkin. Onneksi ompeluseura oli mitä parhain, kun sain ystävän kylään oman saumurinsa keraTällainen isompi työ ei ollut mitenkään vaikea, vaan tylsä ja työläs. Sinnikkyys kuitenkin kannatti, sillä lopulta valmiina on hienoin takki, mitä olen koskaan tehnyt!

Takin kankaat ovat Eurokankaasta, päällinen ulkoilukangasta ja vuori palalaarista löytynyttä joustocollaria. Kaavana on Ottobre 1/13 Windy days- takki koossa 116. Selkään lisäsin kuminauhan, mutta muuten en muokannut. Takki kaipasi tietenkin vielä uuden hatun parikseen, joten sellainen syntyi Noshin lippapipokaavalla.

Huolimatta siitä, että takki mahtuu käyttäjälleen varmasti vielä vuodenkin päästä, olen erinomaisen tyytyväinen lopputulokseen. Hymyillään molemmat, sekä äiti että poika ♥

Sinnikkyyttä tulevaan viikkoon just siulle!

Olen yhden kerran ollut siinä onnekkaassa asemassa, että pääsin ostoksille Vimman kivijalkapuotiin. En voinut silloin vastustaa tätä Mystical flowers-puuvillaa, vaikka minulla ei ollut aavistustakaan mitä siitä tekisin. Joku etiäinen kai sentään kuitenkin, kun hoksasin ottaa sopivasti 60 cm pituisen pätkän. Se nimittäin riitti ihan juuri tarkalleen tähän takkiin!

Kun sain idean takista, ei toteuttamisessa kestänyt kauaa. Tämän suhteen menin helpommalla kuin edellisen postauksen takissa ja valitsin kaavaksi hyväksi havaitun Against the windin (Ottobre 1/13), jota muokkailin vähän tyttömäisemmäksi. Puuvillan ollessa melko ohutta, vuoritin takin tikatulla collegella ja lisäsin etu- ja takakappaleelle vielä ohuen vatiinin. Työ sujui, ei nyt sentään kuin tanssi, mutta mukavasti kuitenkin. Ja niin nätti tuli omasta mielestäni!

Sen takia jouduinkin muutaman kerran vetämään syvään henkeä ja laskemaan kymmeneen, kun takin nähdessään rakas tyttäreni kiljaisi " Eiii Hilla tyttää tämmösettä!" ja kieltäytyi sovittamasta. Olin kangasta etukäteen esitellyt ja neiti sai jopa valita sopivan vetskarivaihtoehdon (tietenkin "piintti") ja silloin kukkakangas sai vielä hyväksynnän... Niin se on vahva jo nippanappa kaksivuotiaan tahto ja mielipiteet! Vaatteiden suhteen maku on hyvinkin tarkka.

Onneksi neidin mieli on myös muuttuvainen, sillä lopulta äidin ompelus kelpasi sittenkin. Hyvänä apuna oli ruusukepipo ja tuubihuivi, joiden yhteen sopivuutta takin kanssa esittelin niin innostuneena, että Tinttarakin heltyi. Eiköhän tuo setti käyttöön pääse vielä uudelleenkin.

Tuo Mystical flowers- kuosi on siitä jännä, että mitä enemmän sitä katson, sitä enemmän siitä pidän. Vaikka värejä on yhdessä kankaassa noin monia, toimivat ne silti yhdessä ja asusteilla voi nostaa sävyjä esiin. Jotenkin erityisen kiehtova.

Mitä sinä olet mieltä, tykkäätkö Vimman kuoseista yleensä?

Meillä vietetään viikonloppuna 2-vuotissynttäreitä, joten iloisia puuhia on siis tiedossa. Niistä lisää ensi viikolla... Mutta nyt, mukavaa ja keväistä viikonvaihdetta just siulle ♥

Ei yksikään lapselle annettu suukko mene hukkaan,

ei iloinen ilme, ei tyynnyttävä kosketus,

ei laulu, ei ihmeellinen satu.

Niistä tulee osa kaikkea sitä,

mitä lapsesta itsestään tulee.

-Pam Brown

Kaksi vuotta sitten sain kokea rakastumisen ensisilmäyksellä. Kun tyttäreni syntymän jälkeen sain hänet syliini ensimmäistä kertaa, oli kuin ympärillemme olisi poksahtanut suuri purkkapallo. Kaikki sen ulkopuolella muuttui lähes merkityksettömäksi, olimme vain minä ja hän. Täydellinen pieni tyttö pyöreine kasvoineen ja suurine silmineen, kaikki varpaat ja sormet paikoillaan. Aika pysähtyi hetkeksi kuplassamme eikä ympärillämme eteenpäin kulkeva muu maailma tiennyt mitään siitä ihmeestä, mikä minulle loisti kirkkaana. Tuntui, että minulla oli siinä kaikki.

Jossain kohtaa vaaleanpunainen kupla - onneksi - rakoili ja arki, elämä jatkoi taas kulkuaan. Pystyn kuitenkin edelleen tavoittamaan noiden muutamien satumaisten päivien tunnelman, kun pitelen lasta sylissäni. Jos koskaan epäilen, olenko saanut elämässäni mitään täydellisen hyvää aikaan, tarvitsee minun vain katsoa tyttöäni.

Hänessä loistaa valo. Kupliva nauru, pieni laulu, salaperäiset tarinat, joille voi itsekseen kikatella. Innosta ilmaan hyppääminen, ilosta tanssiminen. Kasvot, joille mahtuu lukuisia ilmeitä - kasvot, jotka kertovat paljon. Myös tahtoa, ja kiukkuakin, jos asiat ei suju. Draaman taju on kai saatu syntymälahjana... Hellyys, läheisyys ja vilpittömät rakkaudenpuuskat, jotka saavat sydämen läikähtämään. Rohkeus ja välittömyys, jolla lähestyä ihmisiä. Lapsi, jonka katsomisesta tulee hyvä mieli. Tämä tyttö tulee pärjäämään elämässään. Olen kiitollinen saadessani olla juuri hänen äitinsä ♥

* Lightbox, pastellikirjaimet, Honeycombs-paperipallot ja osa kattaustarvikkeista saatu blogiyhteistyönä Juhlahumua-verkkokaupasta.

Neitosen kaksivuotissyntymäpäiviä juhlittiin viikonloppuna isovanhempien, kummien ja muutamien ystävien kesken. Koska synttärit on hyvä syy heittää juhlavaihde kunnolla päälle, otin ilon irti niin koristeluiden ja herkkujen kuin Tinttaran juhla-asun suhteen. Söpö, mutta kuitenkin arkikelpoinen mekko syntyi Verson puodin ihanasta yksisarviskankaasta. Mekon juju on alareunaan ommellussa röyhelössä, joka antaa hauskasti muotoa helmalle. Vyötäisille solmittu rusetti on irroitettava.

Kemujen teemana oli tällä kertaa Tinttaran suosikki, Seikkailija Dora. Dora näkyi synttärikutsussa, kakun päällä sekä lapsivieraille tarkoitetuissa kertisastioissa ja innostuin näpertelemään jälleen myös koristetikkuja muffinssien päälle. Ilmapallot, kirjainbanneri, Lightbox-valotaulu* ja paperipallot toivat juhlatunnelmaa. Tarjolla oli mokkapaloja, sitruuna-lakritsakuppikakkuja, marenkeja, hedelmä"taikasauvoja", lohitäytteisiä ruisnappeja, pestopuusteja, kinkkupiirakkaa ja herkullista täytekakkua, minkä tilasin paikallisesta Unelmien Kakkupajasta. Turha lienee mainita, että herkkuöverit... Päivänsankarikin oli ihan liekeissä, kun sai "pinttiä tattua" ;) Ja ihania lahjoja - kaikkea supersöpöä ja herttaista, juuri mistä hän tykkää eniten!

Hitsi kun kaikki reimukkaimmat ilmeet jäivät niihin valokuviin, missä näkyy muitakin ihmisiä. Nyt siis tarjolla vain totisia ilmeitä, mutta voitte uskoa, että hymy oli herkässä sankarittarella ♥

Nyt on meidän perheen synttärit tältä vuodelta paketissa! Jännä nähdä mikähän juttu on ensi vuonna pinnalla tämän vuoden Ryhmä Haun ja Doran jälkeen.

Innostutko sinä synttäreiden järjestelystä? Kivoja juhlavinkkejä olisi mukava kuulla :)

Iloa ja valoa tälle viikolle ♥

Siitä asti, kun olen tehnyt käsitöitä, olen koko ajan vähemmän jaksanut seurata televisiota tai elokuvia, kirjatkin ovat harmi kyllä jääneet taka-alalle. Oma luomisen into ja tekemisen tarve ovat ajaneet sen ohi, että keskittyisin istumaan ja katsomaan mitä kuuluu ihmisille ruudun toisella puolella, olivatpa he todellisia tai kuvitteellisia.

Tästä vinkkelistä on suorastaan outoa, millä imulla koukutuin vastaantulleeseen sarjauutuuteen. Joko arvaat mikä on kyseessä? No tietenkin Skam! Jos et tiedä mistä on kyse, ei hätää, en minäkään vielä viikko sitten tiennyt. Jos taas päätät olla tutustumattakaan, niin hyvä sekin, säästyt takuuvarmalta koukkuun jäämiseltä. Skam on siis norjalainen nuorten sarja, jonka kolme ilmestynyttä kautta ovat kaikki katsottavissa Yle Areenan kautta. Ja voi kyllä, kyllä minä sitä katsoinkin. Kaiken liikenevän vapaa-ajan vietin puhelin kourassa ja katsoin jakso toisensa perään malttamatta käydä nukkumaan.

Skam on tarina nuoruudesta, juhlimisesta, sekoilusta, epävarmuudesta, itsetunnosta, valinnoista, ystävyydestä ja ennen kaikkea rakkaudesta. Henkilöt ovat riipaisevan aitoja ja tuntevia, jolloin heidän elämäänsä on helppo tulla tempaistuksi mukaan. Samaistumispintaa on paljon.

Mutta mitä yhteistä on norjalaiselle bilettävällä lukiolaisella ja päälle kolmekymppisellä lappeenrantalaisella perheenäidillä? Ei suoranaisesti ehkä mitään, vaikka Skam tunteisiini osuikin kovaa. Toisaalta sarja nosti vahvasti muistoja omasta nuoruudesta; sitä kuinka ystävät olivat se tärkein ihmissuhde ja roolimalli, miten paljon aikaa piti käyttää miettiäkseen millainen ihminen olen ja millainen haluaisin olla, millaista epävarmuutta ja riittämättömyyttä tunsi suhteessa toisiin, kuinka vaikeaa oli kiemurrella tunteidensa kanssa, kuinka merkittävää oli se kenestä minä tykkään ja kuka taas tykkäsi minusta. Muistoissa on epätietoisuus siitä, mitä tulevaisuus toisi tullessaan ja millaisia valintoja minun nyt tulisi tehdä sekä pohdintaa siitä, mitkä ihmissuhteet säilyvät ja mitkä lakastuvat ajan hampaissa.

Vaikka aikaa on välissä viitisentoista vuotta, painin monen samankaltaisen asian kanssa edelleenkin. Ihmissuhteet ovat edelleen mielenkiintoisia ja toisinaan hämmentäviä, riittämättömyyden tunteet arkipäivää ja oman toiminnan ja olemisen reflektointi varsin tarpeellista. Luojan kiitos parisuhde sentään on vakaalla pohjalla, eikä tarvitse epäillä tykkääkö se vai eikö tykkää.

Suurin tunnekuohu liittyy kuitenkin tällä hetkellä epätietoisuuteen tulevaisuudesta. Yhtäkkiä tajuntaani on iskostunut käsitys siitä, että noin neljän vuoden pituinen "breikkini" on päättymässä ja pian olisi aika hypätä jälleen oravanpyörään. Valintojen äärellä on mietittävä mihin suuntaan kääntyisi ja yritettävä nähdä niiden seurauksia pidemmällekin. Hankalinta on se, kuinka kaikki asiat liittyvät ja vaikuttavat toisiinsa, jolloin välillä tuntuu kuin olisi umpisolmussa. Ja se, ettei omalla toiminnalla pysty saamaan asiaa kerralla ratkeamaan, vaikka kuinka mieli tekisi. Kun asiaan liittyvät perhe, asuntolaina ja työpaikka, on soppa melkoista hämmennettävää. Kyllä nuorempana oli helpompaa...

Epätietoisuuden kanssa eläminen on erityisen vaikeaa sellaiselle (tällaiselle) ihmiselle, joka mielellään suunnittelisi kaiken etukäteen ja pitäisi narut tiukasti omassa kourassaan. Koska kristallipallot ovat harvassa, ei auta kuin yrittää vain sietää ja pitää verenpaineet alhaalla hokemalla mantraa siitä, kuinka asiat ovat aina ennenkin järjestyneet.

Luulen, että epävarmoina hetkinään aikuinenkin ihminen taantuu jollekin aiemmalle tasolle. Siinä sitä voi nuoremman minänsä kanssa rauhassa istua alas ja keskittyä vaikkapa sitten siihen Skamiin. Kun murehtii norjalaisten teinien rakkauselämää, voi oman stressin tulevaisuudesta unohtaa hetkeksi.

Ompelin kepoisen mekon Ainolan sulkatrikoosta jo neidin synttäreitä varten, mutta jäi silloin kuvaamatta. Mekko on kuositeltu omasta peruskaavasta ja vyötärön hujakoille laitoin framilonin. Sivuissa on pienet halkiot. Jos vastaavanlaisen mekon kaavan muokkaaminen itselle sopivasta paitakaavasta kiinnostaa, niin voisin seuraavaa tehdessä tehdä ohjetta?

Mallista tuli melko suosikki, sillä tämä toimii tosi kivasti niin sukkisten kanssa kuin leggareitten ja villatakin kanssa. Tästä kankaasta tehtynä kyllä hieman arvelutti onkoliian yöpaitafiilis, mutta toisaalta valkoinen pohjaväri tuo kivaa vaihtelua mustaan vaatekaappiini.

Vuodatuksesta huolimatta valoisia ajatuksia sinullekin ♥ Jos ei ole muuta puuhaa, kurkkaa vaikka sitä Skamia ;)

Ihan alkuun haluan sanoa kiitos ihanista kommenteista, joita sain viime postauksen tuskailuihini. Se on ihan totta, että kaikkeen ei voi vaikuttaa ja on uskallettava vain antaa olla ja elämän viedä. Tällä erää olen nyt tehnyt voitavani asian edistämiseksi, toivotaan että se riittää. Enempää ei tässä kohtaa voi, joten nyt pitää hellittää.

Hihittelin itsekseni, että tämä on vähän niin kuin synnytys; pelkkä vakaa tahto ja odotus ei riitä, vaan malttamattomankin pitää odottaa oikeaa aikaa. Väkisin työntäminen ei auta, sillä mitään ei tapahdu ennen kuin kaikki on valmista. Väkisin puskemalla saa vain paikat hajalle ja hermot kireälle. Ja sitten kun hetki on sopiva, kaikki tapahtuu luonnostaan ja voi todeta, että juuri näinhän tämän pitikin mennä. Hyvä tulee.

Hyvä tuli myös tästä mekosta, jossa Tinttara sai esiintyä serkkunsa ristiäisjuhlassa. Olisin halunnut ommella tästä pökerryttävän ihanasta Nuppu Print Companyn Sydäntalvi- trikoosta hulmuavan frillaunelman, mutta joku hupsu oli hetkellisen nuukuuden vallassa tilannut kangasta vain puoli metriä. Eihän se riittänyt muuhun kuin yksinkertaiseen puolikellohelmaan, jonka söpöyskerrointa korotin vielä helmapitsillä ja solmimisnauhalla. Pieni harmin aihe tässä on turhan niukka mitoitus, jossa ei kasvunvaraa ole yhtään. Yläosan kaavana on On the road-paita koossa 86 ja helman piirsin itse. Onneksi neitonen tykkää tästä kovasti, joten mekko pääsee ainakin käyttöön niin pitkään kuin mahtuu päälle.

Tällä kertaa ei tarinointia irtoa millään enempää. Hihkaisen lopuksi vain hyvät pääsiäisen toivotukset, jos emme ehdi ennen sitä tavata ♥

Ps. Facebook-sivullani on vielä pari päivää auki arvonta Lapsimessu- lipuista, käy ihmeessä osallistumassa! Kevään kivoin viikonloppu starttaa viikon päästä, ja niitä kinkereitä odotan jo innolla. Ehkä nähdään siellä?

Ehdinpäs kuin ehdinkin! Nimittäin kuvaamaan ja postaamaan tämän jumppiksen vielä näiden pääsiäisvapaiden aikana. Ompelin Tinttaralle keväisiä säitä silmällä pitäen jumpsuitin pehmoisesta harjatusta collarista, jonka persikkainen väri on riittävän lähellä pinkkiä läpäistäkseen neidin seulan. Huppuun ujutin Vimman harmaita lettejä. Kaavana kokeilin ensimmäistä kertaa Jujunan Hiiop-kaavaa. Muuten tosi kiva, mutta ehkä aavistuksen reilua mitoitusta. Tämä on kokoa 92 ja vielä vähän iso.

Niitä keväisiä säitä saa näköjään kyllä hartaasti odotella, kun nytkin pakkasen puolella huitelee lämpöasteet! Ehkä ne plussakelit tuolta kuitenkin vielä saapuvat, kun vielä vähän malttaa odotella. Viimasta ja kylmästä huolimatta iloista ja suklaarikasta pääsiäisen aikaa vielä näin pyhien loppumetreillä ♥♥

*Sisäänpääsy blogipassilla postausta vastaan.

Niinhän se viikonloppu taas vierähti, hauskoissa merkeissä. Lapsimessut kokosi hirmuisen määrän aikuisia ja lapsia Helsingin Messukeskukseen kolmen päivän aikana, ja itse pääsin mukaan lauantaina*. Ennakko-odotuksia minulla oli viime vuoden messupäivän perusteella, ja pääasiassa ne kyllä täyttyivät. Kun tarjolla on leikkiä, laulua, kauniita vaatteita, inspiroivaa tyyliä, hauskoja tavaroita ja iloisia ihmisiä, syntyy niistä kevään kivoin viikonloppu!

Tänä vuonna lähdimme matkaan kolmistaan mieheni ja pojan kanssa, sillä joka paikkaan sinkoileva ja kaikkea tahtova kaksivuotias ei vaikuttanut varteenotettavalta messuseuralta. Neljävuotiaan kanssa oli jo oikeastaan ihan mukavaa - hän malttoi kulkea mukana, jaksoi kävellä ja pääsi innokkaana kokeilemaan ja osallistumaan erilaisiin aktiviteetteihin. Messuilla meteli ja ärsyketulva on kuitenkin sen verran kova, että muutaman tunnin jälkeen alkoi lapsella vähän vauhti hyytyä. Siinä vaiheessa sai poika jäädä iskän hoteisiin ja minä perehtyä itsekseni messutarjontaan.

Olimme perillä jo ennen puolta kymppiä, joten alkuun saimme kierrellä hyvin rauhassa ennen kuin väkeä alkoi valua paikalle enemmän. Lapsimessujen parhaimmistoa oli minun makuuni -ylläri -ne putiikit, missä myytiin kankaita vaatteiden lisäksi. Metsolan ja Verson puodin pisteille pyyhälsin heti sisälle päästyäni ja onnistuinkin saamaan juuri toivomani saaliin. Kotimaisten vaatemerkkien, kuten Papun, Vimman, Roon, Blaan ja Mainion kojuilla vietin tovin, mutta hyvistä alennuksista huolimatta en päätynyt ostoksille. (Eikun hups, ostinhan minä Vimmalta mustat lettilegsut!Lettikuosi oli kyllä niin hyvin edustettuna messuilla, että hihittelin tyytyväisenä mielessäni, etten ollut itse siihen tällä kertaa pukeutunut.) Vaikka muuten en ruuhkasta ja ihmispaljoudesta ahdistu, olisin vaatteiden hypistelyyn tarvinnut jotenkin enemmän tilaa ja rauhaa. Ja iskihän se peruspulma taas; mitä sitä ostamaan valmista, kun voi ommella. Vähän jäi silti kaihertamaan, miksi en sittenkään tarttunut tilaisuuteen...

Koska se ipana oli mukana, piti meidän tietenkin kiertää kaikki leluosastot ja leikkipaikat. Niitä oli mukavasti tarjolla ja vaihtoehtoja riitti hiekkaleikeistä temppurataan ja legoilla rakentelusta askarteluun. Liikennekaupunki olisi ollut ihan hitti, mutta pojan ikä ei riittänyt sinne. Lapsimessuilla oli kyllä ihan hurjan hyvin panostettu lapsiasiakkaisiin myös mm. esteettömyyden, eväspisteiden, ravintolapalveluiden ja vaippavarikon avulla. Vaikka porukkaa oli tupa täynnä, mahtui käytävillä kulkemaan hyvin ja suunnistamaan paikasta toiseen. Kiinnostavia luentojakin olisi ollut tarjolla, mutta oma lapsi mukana ei tilaisuutta sellaiseen istuskeluun löytynyt.

Lapsimessujen lisäksi saman katon alta löytyivät Kädentaito- ja Eläinystäväni-messut sekä OutletExpo ja ModelExpo. Eläinystävät jätin kokonaan väliin, pienoismalleja kävin vilkaisemassa noutaessani perheen miesväkeä autoradan liepeiltä ja outletostoksia tein pikaisesti, kun löysin meidän kotiin jääneelle Hello Kitty-fanille tuliaisia (hammastahnassa on erikseen maininta, ettei sisällä sokeria. No ihan kiva! Mitä ihmettä, onko joissain hammastahnoissa sokeria?! Todnäk tuubi jää kyllä käyttämättä). Kässämessuja olin odottanut näistä eniten, mutta se oli kyllä surkea pettymys. Myyjiä oli vain jokunen, vaikka kohderyhmään kuuluvia asiakkaita olisi varmasti riittänyt. Kässäpuolen pelastivat Nuppu Print Company sekä Käpynen, joilta molemmilta poistuin kassi kourassa.

Kaiken kaikkiaan reissu oli varsin onnistunut. Ihannetilanne Lapsimessuilla olisi se, että kiertämään pääsisi kerran lasten kanssa ja toisena päivänä sitten yksin. Ehkä ensi vuonna voisin pyrkiä siihen!

Olitko sinä messuilla ja mitä tarttui matkaasi?

Pitää olla melkoisessa tynnyrissä elänyt, jos on onnistunut missaamaan sen, että bomber-takit ovat tämän kevään suuri hitti. Kaupoissa rekit notkuvat valmiita pusakoita, kun taas ompeleville on kaavoja tarjolla useammassakin lehdessä. Bomberit kuuluvat siihen trendikategoriaan mistä ensin ajattelin, että ei todellakaan minulle, mutta niin se vain on naisen mieli muuttuvainen. Tykkään mallista kovasti!

Aloitin ompelun yllä olevasta ruusutakista. Ihana, ohut collegekangas löytyi Eurokankaan laarista, joten testiversiolle ei tullut hintaa kuin 7 euroa. Käytin Kotiliesi käsityö -lehden 4/16 kaavaa, jota muokkasin hieman pidentämällä hihoja sekä kaventamalla hihoja ja sivusaumaa. Ihan kiva ja erityisesti olkapäistä istuva kaava, mutta minun päälläni liian lyhyt ja suoralinjainen.

Muokkasin seuraavaa versiota pidentämällä helmaa sekä kaventamalla kylkiä sen verran, että bomber istuu vyötäröltä paremmin. Kankaaksi valitsin Poniletti- joustocollarin, jota oli saatavilla Hellin-verkkokaupassa. Tovin mietin, että onko kuosi vähän liikaa minulle, mutta eipä kai, sen verran monesti takki on jo päälle eksynyt. Mitä mieltä sinä olet? Löytyykö sinun kaapistasi jo bombertakki?

Bombereita ommellessani ja tätä postausta suunnitellessani olin jo etukäteen kirjoittanut vinkkejä vetoketjun ompeluun, sillä se monesti tuntuu olevan etenkin aloitteleville ompelijoille suurin kompastuskivi. Mutta sattuipa sopivasti, sillä Jujunan blogiin ilmestyi juuri todella kattava tietopaketti vetoketjun valinnasta ja ompelusta! Vaikka siellä tosiaan on superhyvät ohjeet, laitan tähän kuitenkin omat vinkkini, kun kerran ne olin jo kirjoittanut :D Kertaushan on opintojen äiti, eikö niin! Seuraavat neuvot perustuvat omaan kokemukseeni.

Valitse oikeanlainen vetoketju. Mitä ohuempi kangas, sitä sirompi ketjun tulee olla. Raskaat metalliketjut ovat näyttäviä, mutta vaativat napakat kankaat alleen. Huomaa myös ero avo- ja umpiketjun välillä; avoketjulla voit korvata umpiketjun, mutta ei toisinpäin. (Näistä eroista löytyy erinomaiset kuvaukset tuolta Jujunalta :) )
Yritä löytää juuri sopivan pituinen vetoketju (ovat yleensä viiden sentin välein). Helpompaa on passata kaavan pituutta kuin katkaista ketjua etenkään yläreunasta. Keinoja kuitenkin on esim. tämä tai sitten ihan poikki napsaisu, jos pää jää sauman sisään. Jos valmiita metallisia stoppareita ei ole saatavilla, voi stopparin tehdä ompelemalla muutaman ompeleen hammastuksen ympärille.
Jos leikkaat vetoketjun päitä, niin polta ne umpeen! Ei lähde sitten purkautumaan.
Joustavat ja ohuet kankaat voi ja kannattaa tukea silitettävällä tukikankaalla tai -nauhalla. Tukematon joustava kangas venyy herkästi ommellessa, jolloin lopputuloksena on se, että kangas on loppupäässä vetoketjua pidempi.
Huolittele saumurilla ommeltavan kankaan reunat. Näyttävät siistimmältä sekä pysyvät paremmin muodossa.
Jos ompelet kuviollista kangasta, pyri kohdistamaan kuvio. Kohdista myös tikkaukset ja saumat. Ompele ensin toinen reuna, passaa kohdistukset kohdalleen ja ompele sitten toinen puoli.
Tähän kohtaan kaikista parhaaksi osoittautunut vinkkini: HARSI! Niin tylsältä kuin se kuulostaa, se totta tosiaan kannattaa. Eli neulattuasi vetoketjun kankaaseen ompele käsin pitkillä pistoilla vetskari kiinni. Nykyään en itse enää vaivaudu tukemaan kankaita, sillä harsiminen pitää kankaan kohdallaan. Harsimalla saat myös mallattua vetskarin täydellisesti kohdalleen (ne kohdistukset!). Aikaa ei mene juuri enempää, joten kehotan lämmöllä kokeilemaan.
Ommellessasi käytä vetoketjupaininjalkaa, jotta pääset riittävän lähelle vetoketjun hammastusta.
Jos mahdollista ompele molemmat reunat samasta suunnasta eli esim. pääntieltä helmaa kohti, jotta kankaat eivät veny eri suuntiin. Jos et tee näin, niin se harsiminen onneksi auttaa ;)
Kun olet saanut vetoketjun ommeltua paikoilleen ( eli kankaan oikea puoli vasten vetoketjun oikeaa puolta), käännä vetoketju oikeaan asentoon ja tikkaa päältä. Käytä yläsyöttäjää, jos kangas vetää kurttuun.
Ommellessasi vetoketjun yli (esim. jumppiksen haarasaumassa tai hupun reunassa) käytä käsipyörää ainakin paksumpien vetoketjujen kohdalla, ettei turhaan neulat napsu poikki.
Jos haluat esim. huppariin siistit vetoketjun sisäreunat, voit ommella alavarat, huolitella kantinkääntäjällä (en löydä linkkiä tähän hätään) tai siistiä vinonauhalla (ohje). Antaa muuten kummasti hienomman yleisilmeen.

Näillä kohti vapun viettoa! Juhlasää on kyllä kerrassaan kammottava, lunta tulee pystyyn ja poikittain. Onneksi voi huoletta jäädä bomberi päällä kotiin lasten kanssa simaa hörppimään eikä tarvitse keliä uhmaten lähteä kaupungille pörräämään. Poika keksi onneksi näpsän ratkaisun kehnoa pikniksäätä kirotessani - ollaan retkellä olohuoneessa. Eli ei muuta kuin viltti lattialle, eväät esiin ja kippis! Miten teillä juhlitaan?

Iloista ja värikästä vappua ♥

Vauvalahja, mikä ihana tekosyy ommella suloisia pikkuruisia vaatteita! Tällä kertaa mopo keuli kyllä huolella, sillä suunnitelmissani oli ensin ommella vain jumppis lahjakoriin mukaan. Mutta kyllähän nyt yhden bodyn voisi siihen sivuun, ja hei tarviihan body housut. Setti on aina parempi kuin yksittäinen vaate. Ja kappas tilkkujakin jäi, eiköhän näistä tulisi pipo ja huivit. Ja sitten tuleva äiti otti puheeksi vaunuverhon ompelun, äkkiäkös surautan pakettiin senkin. Ompelun ilo ja söpöset kankaat veivät naista kunnolla mukanaan näitä tehdessä, joten tällainen setti syntyi näillä eväillä.

Koska tulevan vauvan sukupuoli on vielä salaista tietoa, otin varman päälle ja valitsin keltaista yhdistettynä aina pätevään mustavalkoiseen. Jumppiksen kanga on rakkaudella hillottua Verson puodin Sydämellistä, mu-va sydän ostettu Kootilta ja herkullisen oranssi lintupuuvilla Eurokankaan laarista.

Jumppis on Ottobren 4/12 kaavalla, body Sausage dog lehdestä 4/14, housut Streaky legs 1/15, myssy ja huivit netistä löytyneet ilmaiskaavat (tähän hätään en löytänyt linkkejä) ja vaunuverho Dookyn pohjalta piirretty aikoinaan (monitoimirenkaat pääsivät pakettiin mukaan, kuviin ne eivät vain ehtineet). Kaikki vaatteet on tehty koossa 56, mutta Ottobrelle tyypillisesti ne näyttävät aika lailla reiluilta. Onneksi vauvoilla on taipumus kasvaa nopsaan, joten eiköhän ne aika pian ole sopivia.

Oli muuten ihanat vauvajuhlat! Juuri sopivasti kivaa ohjelmaa, hyvää ruokaa ja iloisia naisia vielä syntymätöntä ihmettä juhlistamassa ♥

Kirkkaita ajatuksia tulevaan viikkoon just siulle!

Olin vastikään tämän opintotaipaleeni todennäköisesti viimeisellä luennolla. Vaikka jäljellä on vielä tentittävää ja muutama tehtävä sekä harjoittelujaksoakin juhannukseen asti, tuntuu opiskelu olevan vahvasti jo viimeisellä suoralla. Toisaalta huojentavaa, toisaalta kutkuttavan jännittävää ja aika lailla haikeaakin. Syksyn kuviotkin alkaa olla jo selvät, sillä kävi kuten yleensä käy: asioilla on tapana järjestyä parhain päin.

Viime viikon painaneet deadlinet ja pänttäämiset alkoivat aiheuttaa jo vierotusoireita ompelusta, joten eilen oli ihan pakkopakko istahtaa lattialle leikkaamaan ja ompelemaan, ja testailla pitempään suunnitelmissa ollutta turbaanipipoa. Sitä tehdessä kuvasin vaiheet, jos kenties sinäkin tahdot samanmoisen myssykän ommella? Hämärässä otetut kuvat eivät taaskaan oikeutta tee, mutta asia tullee selväksi. Ja jos ei, niin kysy rohkeasti :)

Tämän version halusin kokeilla tehdä ilman ompelukonetta ja se onnistuikin mainiosti muutamilla käsin ommelluilla pistoilla. Tämä pipo on kaksinkertainen (eli vuorillinen), mutta kevyempään versioon tarvitaan ompelukonetta alareunan taitteen ompelua varten. Alkuperäisen ohjeen, jota tässä varioin, olen nähnyt Youtubessa, mutta en enää löytänyt sitä, (linkin saa lähettää, jos löydät!).

Aluksi tarvitset kaavan. Mittaa pään ympärys niskasta otsaa kohti ja vähennä pari senttiä - siitä tulee kaavan suoran reunan mitta (huomioi kankaan joustavuus, napakasta kankaasta ei tarvitse vähentää mitään pään mitasta). Kaaren korkeuteen minulla ei ole yleispätevää neuvoa, mutta tässä mitat ovat suora reuna 45 cm ja kaaren korkein kohta 27 cm. Kaaren piirsin mitaten alareunan keskikohdasta tuon laen korkeuden (27 cm) sivuille ja yhdistämällä alareunaan. Oletettavasti kokoa voi suurentaa samassa suhteessa mittoja kasvattamalla (esim. leveys 50 cm x korkeus 30 cm).

Edit. Suhde on laskuni mukaan: Leveys päänympäryksen mukaan ja korkeus on siitä 60%.

Tätä pipoa kavensin kuvan mukaisesti pari senttiä, jolloin siitä tuli aavistuksen nafti 46 senttiseen päähän.

Jos teet yksinkertaisen pipon, leikkaa kangas yksinkertaisena ja lisää alareunaan käännevara. Ompele käänne ja jatka ohjeen mukaisesti.

Pujota rusetti keskikohtasuikaleen alta.

Kangasta säästyy, jos ompelet rusettikappaleen koneella, jolloin kangasta tarvitaan vain haluttu rusetin koko taitteelta leikaten. Voit ommella myös pitemmän suikaleen, jonka taittelet tampin alle rusetin muotoon. Vaihtoehtoja on monia!

Neiti oli itse tosi tyytyväinen uuteen rusettipipoonsa (joskaan Pikku Kakkoseen liimautunut katse ei sitä välitä näissä kuvissa), joten näitä pitää kesäksi ommella varmasti ainakin pari lisää. Oletko sinä turbaanipipoja ommellut? Olisiko sinulla hyvin jippoja antaa?

Ja hei, tämä on niin nopea tehdä, että ehdit ommella vaikka parikin jo äitienpäiväksi! Jos käytät tätä ohjetta, olisin iloinen, jos kerrot mielipiteesi siitä :)

Ihanaa ja rakkaudentäyteistä viikonloppua, toivottavasti jokainen saisi nauttia siitä perheensä parissa ♥

Yritin kuvata heiluvia hapsuja. Hyvin heiluu, kuten kuvasta näkyy :D

Yhteistyössä Nosh Organicsin kanssa.

Kuten edellisessä postauksessa (joka muuten räjäytti pankin, ihana, että teitä on niin moni innostunut kokeilemaan turbaanipipon ompelua ♥) mainitsin, on viime viikot ollut jäätävä kiire koulujuttujen kanssa. Ompeluinspis on kasvanut kasvamistaan, kun olen luentovihkojen sivut piirrellyt täyteen vaatekuvia ja haaveillut mekoista, topeista, legginsseistä, hameista, huppareista... Kiireissä en kuitenkaan jaksa keskittyä mihinkään monimutkaisiin käsitöihin, joten paininjalan alta putkahti pari simppeliä mekkoa - yksi itselle ja yksi tyttöselle.

Yksinkertaisuudessaan molemmissa on ainesta lempivaatteiksi! Tinttaran mekon ompelin Noshin söpöstä Pyry-jerseystä käyttäen Ottobren Birdie birdie- kaavaa. Pyry on tuttua Noshin trikoolaatua - silkkisen sileä, napakka ja pehmeä iholla. Olen jo hetken ihaillut somen täyttäneitä hapsuvaatteita ja halusin siksi yhdistää idean tähän mekkoseen. Ihana mintunsävyinen kangas toimi hapsuissa mainosti, koska se on läpivärjätty eikä näin ollen nurjan puolen kuviottomuus häiritse hapsujen heiluessa. (Toteutustapa on yksinkertainen: Sivusaumaan ommellaan halutun kokoinen kangaskappale. Huomio suunta niin, että kankaan langansuunta on pystysuuntaan hapsuja leikatessa, jotta ne rullaavat oikeaan suuntaan. Leikkaa hapsut tasaisin välein lähelle saumaa.) Hapsut viehättivät neitosta suuresti ja niille piti antaa monta kertaa vauhtia pyörimällä villisti ympäri kotia.

Entäpä oma mekkoni? Kuosittelin peruskaavasta tunikan, jonka helmaa pussitin hieman ja yhdistin taskut sivusaumoihin. Niin perus, mutta juuri se vaate, joka päällä olo on freesi ja mukava. Onneksi minun töihini raitamekko on juuri sopiva univormu, joten saan käyttää tätä luottomekkoa huoleti. Noshin raitakankaat, ja erityisesti tuo musta-valkoinen, on muuten sellaisia, mitä on vaan ihan pakko olla kaapissa aina! Kesäksi pitää ainakin yksi raitateeppari ehtiä ommella...

Joko sinä olet hapsuihin hurahtanut? Tohtisikohan sitä kokeilla johonkin omaan kesätoppiin myös vai onko liian ysäri ;)? Kesävaatteita ajatellen kannattaa kurkistaa Noshin uutuudet, sillä siellä on aika mukavan oloisia uusia kankaita tulossa.

Iloista ja toiveikasta viikkoa sinulle ♥

Olipa kerran pikkuinen talo. Puinen ja kaksikerroksinen, valoisa ja avara. Talossa asui sulassa sovussa kolme perhettä lapsineen: Pupuset, Karhuset sekä Villaset - Pikkaraisia kaikki. Varsinainen kommuuni, jossa perheet jakoivat niin keittiön, nukkumatilat kuin kylpyhuoneen. Eläinperheiden parhaita ystäviä olivat pieni tyttö ja vähän isompi poika, jotka uutterasti leikkivät heidän kanssaan. Pieni tyttö rakasti huonekalujen järjestelyä ja eläinten vaatteiden riisumista, poika puolestaan kehitteli tarinoita ja hoiti vauvoja. Myös lasten äiti oli eläinperheiden ystävä, sillä hän hiipi salaa iltaisin siirtämään kalusteet paikoilleen, pukemaan eläimet ja etsimään lipaston alle karanneet vauva-Pikkaraiset.

Pikkuinen talo sijaitsi pienen tytön ja isomman pojan huoneessa, melko keskeisellä paikalla. Vaikka lasten äiti olikin Pikkaraisten ystävä, eivät nämä voineet millään ymmärtää mitä äiti tarkoitti valitellessaan jatkuvasti, ettei heidän talonsa sopinut huoneen sisustukseen. Mitä ihmettä, heidän talonsahan oli vallan mukava ja käytännöllinen maanläheisine seinineen ja iloisen kirjavine huonekaluineen!

Eräänä päivänä Pikkaraiset havahtuivat pelottavaan jyrinään ja tärinään. He huomasivat koko talon ensin keikkuvan ilmassa ja yhtäkkiä nököttävän ihan vieraassa paikassa. Taloa ympäröi muovinen liina ja viereen oli koottu kummallisia välineitä. Ruuvimeisseli, sivuleikkurit ja pihdit, kuului lasten äiti selittävän. Lisäksi maalipurkkeja ja pensseleitä. papereita, teippiä ja joku muovirullakin siinä oli. Pikkaraisia hirvitti, mitä kummaa heidän talolleen oli tapahtumassa?

Yhtäkkiä heidät kaikki noukittiin pois talosta ja nakattiin hyllyn reunalle. Suitsait lasten äiti pakkasi myös huonekalut pois talosta, jonka jälkeen Pikkaraiset saivat kauhukseen nähdä, kuinka äiti purki koko talon! Niin lähtivät seinät, lattiat ja katto vain eturungon jäädessä jäljelle. Senkin kimppuun käytiin pihtien ja leikkureiden voimalla, kun lasten isä väänteli muovisia ikkunan pokia irti. Voi ei, kaunis kotimme, huokailivat eläinperheet suruissaan.

Silloin he näkivät kuinka äiti tarttui pensseliin ja alkoi maalata talon runkoa. Sen jälkeen hän mittaili ja leikkasi lasten kanssa valitsemiaan tapetteja sekä teippasi paikoilleen. Lattiat ja katot saivat valkoisen viilukuvioisen pinnoitteen. Lopulta Pikkaraisten huojennukseksi he näkivät, kuinka talo koottiin uudelleen kasaan ja kaikki osat löysivät oikeat paikkansa. Ja oih, kuinka sievältä talo nyt näyttikään! Kauniin valkoista ja valoisaa kotia somistivat söpöiset tapetit, ja terassi oli saanut ryhdikkäät tummat kaiteet ympärilleen. Kattokin hohteli harmaana luoden kontrastia yläkerran hempeille seinille. Jokohan pian pääsemme kotiin, he miettivät.

Mutta mitä vielä! Lasten äiti oli päässyt vasta vauhtiin ja seuraavaksi Pikkaraiset havaitsivat tämän kaivelevan heidän kotinsa huonekalut esiin. Jälleen heilui sivellin, kun äiti sekoitteli sopivia sävyjä ja loihti huonekaluihin uudet, talon väreihin sointuvat maalipinnat. Useampana iltana eläimet näkivät, kuinka äiti maalasi pienen pienellä pensselillä kaappien nuppeja ja sängynlaitoja varoen sotkemasta värejä keskenään. Viimein yhtenä iltana viimeisenkin huoneen kalusteet oli maalattu ja urakka oli valmis. Äiti järjesteli tyytyväisenä huonekalut omille paikoilleen ja kantoi hellin käsin Pikkaraisperheet takaisin kotiin. Oma koti kullan kallis!

Seuraavana aamuna pieni tyttö ja vähän isompi poika pääsivät ilokseen jälleen leikkimään eläinperheiden kanssa. Talo kannettiin takaisin lasten huoneeseen kunniapaikalle ja siellä se on vielä tänäkin päivänä. Sen pituinen se ♥

Koska talo ja kalusteet olivat pääosin ihan käsittelemätöntä puuta, oli se helppo maalata ihan askartelukäyttöön tarkoitetuilla akryylimaaleilla. Ihan pelkkää valkoista en tohtinut käyttää, vaan päädyin överisöpöstelyyn ja pastelliähkyyn. Kelpasi ipanoille oikein hyvin. Lattiat päällystin dc-fix-kalvolla. Seinien tapetit ovat ihan tavallista paperia, joiden printit etsin netistä ja tulostin. Tapetit kiinnitin kaksipuoleisella teipillä. Kalusteiden kangasosat jätin sellaisikseen, siinä kohtaa loppui inspiraatio. Saahan niitä ja muutakin tykötarvetta halutessa lisäiltyä myöhemminkin.

Haaveissani oli alunperin ihana avautuva huvilanukkekoti, jossa olisi kauniit kalusteet, sähkövalot ja kaikenlaista tilpehööriä minikoossa. Onneksi järkiinnyin, sillä tässä vaiheessa elämää tämä Lidlistä ostettu versio ajaa asiansa erinomaisesti. Kestää oikeasti lasten leikin eikä tarvitse pelätä hajoamista. Kaikki tykkää :)

Iloisia ajatuksia ja suuria suunnitelmia tulevalle viikolle, nähdään taas ♥

Elämässäni vaikuttaa eri tavoin useita ihmisiä, joille olen kiitollinen. Yhdet näistä ihanista ovat ne henkilöt, jotka auttavat lapsiani kasvamaan hyviksi ihmisiksi. He ulkoilevat ja askartelevat lasteni kanssa, lohduttavat itkuissa ja hillitsevät riehuessa, pyyhkivät kyyneleet, räät ja takapuolet, keskustelevat ja leikkivät, virittävät kurahousujen lenkit saappaiden alle, kuuntelevat maailman tärkeimpiä asioita, vastaavat kysymyksiin, opettavat käytöstapoja ja pitävät lapseni turvassa. Pahimpina päivinä he saavat viettää lasteni kanssa enemmän aikaa kuin minä itse, joten koen tosi tärkeänä sen, että olen hyvin mielin voinut jättää kalleimpani ystävällisiin käsiin.

Nämä pussukat ovat melko vaatimaton kiitos kaikesta tuosta, mutta muistaminen ja hatunnosto kuitenkin. Pieni arvostava ele heille, jotka sitä saavat monesti vähemmän kuin ansaitsisivat. Kiitos lasteni varhaiskasvattajille, kiitos tästä vuodesta! Toivottavasti tuleva uusi hoitopaikka on vähintään yhtä hyvä.

Puuvillaisiin pussukoihin sujahti suklaata, teepusseja, kukan siemeniä ja kortti tekstillä "Kiitos, kun autoit meitä kasvamaan". Lisäksi lapset kertoivat tädeistä parilla lauseella, joiden ajattelen olevan mukava muisto korteissa. Onko teillä ollut tapana muistaa lasten hoitajia vuoden lopussa?

Tähän yhteyteen haluan jakaa yhden tekstini. Tuo kirjoitus syntyi koulutehtävään liittyen ohjenuoraksi meille tuleville ammattilaisille, mutta koen noiden samojen asioiden pätevän myös vanhemmille ja oikeastaan jokaiselle, joka lasten kanssa jossakin yhteydessä toimii. Pieniä asioita, joilla on kuitenkin mullistava merkitys pitkälle tulevaisuuteen ♥

10 teesiä lapsen hyvään kohtaamiseen:

1. Ole ihminen ihmiselle. Myös lapsi on ihminen, joka hiljalleen kasvaa ja kehittyy kohti aikuisuutta. Arvosta ja kunnioita lasta ja hänen oikeuksiaan. Anna päätösvaltaa iän ja kehityksen sallimissa rajoissa. Älä sivuuta lapsen mielipiteitä tai kokemuksia vedoten lapsen ikään. Kaikki ihmiset ovat keskenään samanarvoisia.

2. Huomaa lapsen ainutkertaisuus. Jokainen lapsi on oma uniikki itsensä omine piirteineen, temperamentteineen, vahvuuksineen ja haasteineen. Iloitse juuri tästä lapsesta ja anna hänen tuntea itsensä hyväksytyksi sellaisena kuin on. Tue lasta kohti hänen yksilöllistä parastaan.

3. Säilytä rakkauden tunne. Rakastava aikuinen on koko olemuksellaan läsnä, tahtoo auttaa, suojella ja tehdä hyvää. Pedagogista rakkautta ohjaa eettinen ymmärrys, ihmisarvon kunnioitus ja empaattinen kohtaaminen.

4. Kohtaa lapsi lapsen tasolla. Katso lasta silmiin puhuessasi hänelle, kyykisty tai ota lapsi syliin. Käytä sellaisia sanoja ja ilmaisuja, jotka lapsi voi ymmärtää. Vastaa siihen mitä lapsi kysyy. Pysy toimiessasi johdonmukaisena.

5. Muista, että jokainen kohtaaminen jättää jäljen. Vuorovaikutuksella on aina vaikutus lapsen tulkintaan itsestään ja häntä ympäröivästä maailmasta. Sanojen lisäksi lapsi huomaa aikuisen eleet ja ilmeet. Arvostava katse merkitsee enemmän kuin sanallinen kehu. Epäkunnioittava kohtaaminen, ohittaminen ja iva loukkaavat ja nujertavat lasta.

6. Ole aidosti kiinnostunut lapsesta ja hänen asioistaan. Ota vastaan se mitä lapsi sinulle näyttää tai kertoo. Iloitse lapsen iloitessa, myötäelä surussa, osoita kiinnostusta lapsen kiinnostuksen kohteisiin. Älä jätä lasta selviytymään yksin tunteidensa kanssa. Ole läsnä ja anna aikaasi lapselle.

7. Ilmaise, että välität lapsesta. Lapsi tarvitsee kosketusta ja läheisyyttä. Halaa, ota syliin, sipaise selkää tai pörrötä tukkaa sopivassa tilanteessa muistaen samalla lapsen yksityisyys ja henkilökohtaiset rajat. Kunnioittava ja lämmin kosketus viestii lapselle hyväksyntää, antaa lohtua ja turvaa, lisää hyvinvointia sekä alentaa stressiä. Se myös vahvistaa lapsen käsitystä omasta kehostaan.

8. Auta lasta antamalla hänelle sanoja ja keinoja itsensä ilmaisemiseen. Sanoita lapselle arkea ja sitä mitä ympärillä tapahtuu. Sanoita lapselle myös tunteita – sekä lapsen että omiasi. Auta lasta oppimaan rakentavia keinoja tunteidensa ja mielipiteidensä ilmaisemiseen sekä opeta hyviä käytöstapoja.

9. Luo lapselle turvallisuutta rutiinien avulla. Lapsi tarvitsee ympärilleen tuttuja asioita, rytmiä ja struktuuria. Pidä mahdollisuuksien mukaan arjessa yllä rutiineja. Anna lapsen hakea turvaa itselleen tutuista ihmisistä, esineistä ja tavoista. Rutiinien tunteminen vahvistaa lapsen kokemusta itsestään pätevänä toimijana. Lapsen tuntiessa olonsa turvalliseksi hän kestää helpommin myös muutoksia ja kehittyy joustavammaksi.

10. Muista, että kyseessä on lapsen elämä ja tulevaisuus. Ole itse esimerkkinä. Lapsen hyvä kohtaaminen antaa eväät pitkälle tulevaisuuteen. Kun aikuinen on lasta kohtaan lämmin, kuunteleva ja kunnioittava, lapsi vahvistuu ja saa kokemuksen siitä, että hän on hyvä kaikin puolin. Lapsi oppii toimimaan sen mallin mukaan kuinka häntä itseään kohdellaan. Kun lasta arvostetaan ja häneen suhtaudutaan empaattisesti, pystyy hän arvostamaan ja osoittamaan empatiaa muita ihmisiä kohtaan.

Olisi mukava kuulla millaisia ajatuksia nuo 10 kohtaa sinussa herättivät? Vaikka moni kohta tuntuu tavallaan itsestään selvältä, ei ne sitä aina välttämättä ole. Tuolla tavoin kuitenkin haluan ja yritän toimia tulevassa työssäni sekä omien lasteni kanssa ♥

Toivotaan aurinkoa kesäkuun ensimmäiselle viikolle! Nyt ainakin meillä paistaa, joten pakko sännätä pihalle siitä nauttimaan. Heippa :)

*Kirja saatu kustantajalta, WSOY.

Sain jokin aika sitten tutustuttavakseni* Lotta Jansdotterin Lempivaatteita-kirjan. Jo sen nimi sai innostumaan, sillä mitäpä muuta sitä ihminen haluaisi ommella kuin juuri niitä lempivaatteita.

Kirjailija on Ahvenanmaalta kotoisin oleva suunnittelija, joka asuu ja työskentelee New Yorkissa. Lotan ominta alaa on kuosisuunnittelu, jossa näkyy vahvasti hänen skandinaavisuutensa (itselläni tuli ihan Ikea mieleen, sillä lailla hyvällä tavalla ). Tässä kirjassaan Lotta Jansdotter haluaa tarjota kaavat kaikille naisille sopivaan, linjakkaaseen, käytännölliseen ja yksinkertaisen kauniiseen vaatemallistoonsa. Koska kirjailija ei ole itse ammattiompelija, painottaa hän vaatteissaan helppouteen ja siihen, että vaatteet ovat kenen tahansa tehtävissä. Poissaolollaan loistavat vetoketjut, napitukset ja muotolaskokset, sillä tässä teoksessa pysytään perusjutuissa.

Kirjasta löytyy viisi erilaista peruskaavaa: housut, hame, paita, jakku ja toppi. Näitä varioimalla ohjeiden mukaisesti on saatavilla lisäksi niin mekkoa, kaftaania, takkia kuin sortsit, joita yhdistelemällä ompelet asukokonaisuudet tilanteeseen kuin tilanteeseen. Vaatteiden lisäksi ohjeita löytyy muutamiin simppeleihin asusteisiin ja laukkuihin. Vaatteiden osalta kaavoista löytyvät koot XS-XL.

Tätä kirjaa oli ihana lueskella sen viehättävän ulkoasun ja iloisen kirjoitustyylin takia. Lotta Jansdotter vaikuttaa kuplivalta ja hauskalta persoonalta, joka on kiertänyt ympäri maailmaa kiehtovissa paikoissa hakemassa inspiraatiota ja vaikutteita. Kirja on yhtä aikaa värikäs ja hillitty sekä jotenkin kotoisa. Erityisen ilahduttavaa on se, että kuvissa esiintyvät Lotan omat tuttavat, joihin kuuluu eri ikäisiä, näköisiä ja kokoisia, ihan tavallisia naisia. Lisäksi tykkäsin siitä, kuinka kirja on teemoiteltu vuodenaikojen mukaan ja koottu niihin sopivat asukokonaisuudet.

Missä siis vika, ettei kuvissa näy mitään mitä olisin kirjan kaavoilla ommellut? Suurin syy on se, että kaikki kirjan mallit on tarkoitettu joustamattomille kankaille. Kurkatessani kaavoja ja tutkaillessani mallikuvia, tulin siihen tulokseen, että nämä vaatteet eivät kerta kaikkiaan ole MINUN lempivaatteitani. Pellavainen A-linjainen takki tai silkkinen hame kuulostavat ihan kivoilta, mutta jonkun toisen kaapissa. Vaikka tyyliin voisi vaikuttaa materiaali- ja värivalinnoilla, eivät suoralinjaiset joustamattomat vaatteet sovi kropalleni (kaavoja olisi pitänyt muokata yläosasta sen verran, että jätin väliin kokonaan.) En heitä vieläkään haavettani joustamattomien ompelusta kokonaan romukoppaan, mutta tämä opus ei omalla kohdallani vielä siihen ratkaisua tarjonnut.

Koska kirja on mainio, mutta omiin töihini tarpeeton, haluan laittaa hyvän kiertämään. Tahtoisitko sinä ommella ajattomia ja monikäyttöisiä vaatteita luonnonkuiduista? Kiehtooko sinua yksinkertaisten mallien muokattavuus ja nopeatekoiset asusteet? Haluaisitko tutustua paremmin Lempivaatteita-kirjaan?

Jos vastaus on kyllä, osallistu ihmeessä arvontaan, jossa voit voittaa kyseisen kirjan omaksesi! Osallistua voit jättämällä kommentin tähän postaukseen sekä seuraamalla blogiani bloggerin, facebookin, instagramin tai bloglovin'in kautta. Jos kommentoit anonyymina, muistathan jättää sähköpostiosoitteesi mahdollista yhteydenottoa varten :) Arvonta alkaa tänään 6.6. ja päättyy 12.6.

Hyvää arpaonnea ❤️

Mikä ihana kokonaisuus - kauniit vaatteet, suloiset muksut ja taitava valokuvaaja! Kuvat: Mari Joutjärvi, Tommari Foto.

Facebook heitti feediini tarjouksen kehutun kuvaajan lapsikuvauspäivästä. Kohtalon merkki, ihan varmasti, joten pakkohan siihen oli tarttua. Kuvauspäivän lähestyessä hurautin ompelukoneen käyntiin ja ompelin muksuille sopivasti samistelusetit. Jännitin etukäteen vähän sitä, millaisia otoksia vauhdikkaista muksuista saa, mutta huoli oli turha. Kuvaaja totisesti osasi toimia lasten kanssa ja saada hymyt irtoamaan oikeassa kohdassa! Ja nuo kuvat - tykkään niin paljon ♥ Mutta missä välissä miun pienet ovat kasvaneet noin isoiksi!?

Vimman kankaita olen jemmannut monessa värissä jo pitkään, mutta nämä herkulliset pinkit sekä "frozen"-letit päätin saksia samantien käyttöön. Vaikka ne kankaat on siellä kaapissa niin silmää hiveleviä, on niistä enemmän iloa kuitenkin vaatteina, etenkin kun lopputulos miellytti niin äitiä kuin ipanoita. Pojan hupparin kaavana on Beagle boy koossa 110 ja housut Jujunan Run-kaavalla tehty. Neitosen mekko on yhdistelmä On the road-paitaa ja puolikellohelmaa, legginssit polvipaikkamuokkauksella olevat Catepillarit. (Kaavat Ottobresta, numerot hukassa.)

Tällä kertaa lyhyestä virsi kaunis, kun ei vaan irtoa tarinointia, ei sitten yhtään. Kesäloma, uimaranta, mansikat ja ylikuumenneiden aivojen relaus siintävät vasta haaveissa, joten vielä pari viikkoa pitää jaksaa pinnistää. Tsemppiä miulle ja siullekin, jos sen tarpeessa olet ♥

Ja hei, vielä ehdit osallistua arvontaan, jossa palkintona on Lempivaatteita- kirja ;)

"Rakastan siuta enemmän kuin meressä on kaloja."

"Mie rakastan siuta enemmän kuin raketti lentää."

"No mie rakastan enemmän kuin taivaalla on tähtiä."

"Mie enemmän kuin dalmatialaisessa on pilkkuja."

"Hmm... Rakastan siuta enemmän kuin metsässä on puita."

"Mie rakastan siuta enemmän kuin rekka-auto voi ajaa kovaa."

"Rakastan siuta enemmän kuin sie tykkäät jäätelöstä."

"Mie rakastan enemmän kuin voikukkia voi puhaltaa."

Minusta tämä jokailtainen väittely neljävuotiaan kanssa on ehkä yksi ihanampia juttuja elämässäni. Tuo herkkä, mutta voimakastahtoinen; vauhdikas, mutta pohdiskeleva pieni poika kömpii kainaloon ja voimme molemmat rauhoittua. Vaikka päivä olisi kuinka rankka, vaikka sarvet välillä kovaa kolisisivatkin, vaikka kiire olisi sävyttänyt arki-iltaa, vaikka menolippu Bahamalle houkuttaisi hetkittäin, on tälle keskustelulle aina aikaa. Se nollaa ikävät ajatukset, se palauttaa mieleen sen mikä on kaikista tärkeintä. ♥Rakkaus♥ Se on kaikista tärkeintä , eikä sitä voi liikaa muistaa sanoa.

Arjessa näkyvä yksi rakkaudenosoitus ovat omalta osaltani vaatteet, joita lapsilleni teen. Tästä postauksesta tuli hatunnosto Verson puodille, josta kuvissa näkyvien vaatteiden kankaat on hankittu. Reippaita, veikeitä kuoseja, joista lapsi tykkää ja ihana kankaiden laatu, mikä taas tekee niiden ompelusta mielekästä. Värien suhteen näissä tällä kertaa iloiteltu, mutta jotenkin harmaa ja musta vaan toimii ihan aina.

Ensimmäisenä olevan bombertakin tein Tuutit-joustocollegesta, kaava Suuri käsityö-lehdestä tältä keväältä. Huomasin mallin melko lyhyeksi ja leveäksi, mutta leikkauksineen muuten mukavaksi. Muokkauksen kautta jatkoon ehdottomasti. Hauska kalakangas (onneksi se sentään on sininen, ettei kaikki ole ihan harmaata) tarttui mukaan jo syksyllä Tampereen messuilta ja vihdoin sain siitä ommeltua ihan tavallisen paidan. Olikohan tuota verkkokaupan puolella ollutkaan?

Viimeisin vaate valmistui arvonnan kautta voittamastani Ullakon aarre- kankaasta, johon poika ihastui tosi kovin. Tilaus oli tarkka: huppari, vetoketju suorana edessä, isot taskut. Kangasta käytiin hipelöimässä vähän väliä ja kyselyjä hupparin valmistumisesta kuului tiuhaan. Kaavana käytin Block stripes-hupparia (Ottobre 1/15). Taskut tein niin, että ne yhdistyvät etukappaleen reunoihin sivuilta ja alhaalta, joten mahtuu enemmänkin aarteita niihin. On ilo ommella, kun onnistuu todella ilahduttamaan. Nyt pitäisi vaan saada tuo välillä pesuunkin...

Minkä verran teillä lapset itse osallistuvat omien vaatteidensa suunnitteluun?

Kevyitä päiviä just siulle ♥

* Yhteistyössä Nosh Organics

Festarielämä on muuttunut ja kutistunut kohdallani melkoisesti. Kaukana ovat ne ajat, jolloin monen vaihdon kautta matkattiin junalla kohti määränpäätä ja pystytettiin onneton, etäisesti telttaa muistuttavaa asumus. Nurmikolle tehtiin porukassa leiri, istuttiin ja ilakoitiin ja jäljelle jääneet siiderit piilotettiin makuupussiin lämpenemään, ettei kukaan kävisi niitä pöllimässä. Festarialueelle tallusteltua piti tietenkin rynnätä eturiviin katsomaan omia lemppareita, heilua ja hillua ja laulaa ääni käheäksi yöhön saakka.

Telttaan kömmittiin auringon nousun aikaan ja herätessä oli helppo lisätä vaan ripsiväriä eilisten päälle. Suihkussa käynnin korvasivat kosteuspyyhkeet eikä silmänympärysvoiteiden tai muiden pakkelien käyttö ollut millään tavalla tarpeellista. Vessahädän oppi ajoittamaan sopivasti siihen hetkeen, kun bajamajat käytiin tyhjentämässä, ja paperiakin riitti ensimmäisille. Festaripäivien aikana evääksi kelpasi lukuisten muonakojujen makkaraperunat ja rahojen loppuessa piti turvautua kotoa raahattuihin voileipäkekseihin ja tonnikalaan. Ja ne ihmiset - ympärillä parveili joka vuotista rakkauden kesää viettäviä nuoria, skeittareista hippeihin ja rokkareista gootteihin, kaikki ainakin melkein sovussa keskenään. Väsymys ei painanut ennen sunnuntai-iltaa, jolloin karavaani lähti kohti kotikontuja.

Toisin on nykyään. Jos seikkailuhenkeä löytyy niin paljon, että liput ihan oikeille festareille tulee hommattua, on seuraavana varauslistalla hotellihuone. Teltta on ihan nounou, sillä majoitus mölyävän teinilauman keskellä ei houkuta eikä siellä pääse kunnolla pesullekaan. Matkat taittuvat autolla, sillä matkatavaroiden määrä muistuttaa muuttokuormaa eikä niitä raahaa erkkikään julkisilla. Juhlapäivän starttaa hotelliaamiainen croissantin ja munakokkelin kera, ja päivän aikana voi maistella erinäisistä ruokakojuista vaikkapa aasialaisen keittiön antimia. Käsilaukusta löytyy niin aurinkorasva kuin rakkolaastarit (koska kengät hankaavat festareilla AINA), kertissadetakki sekä tietenkin omat vessapaperit. Musiikki sentään vie mukanaan niin kuin ennen vanhaan, jalka alkaa väkisin vipattaa ja peppu keinua. Viimeisen esiintyjän vielä soittaessa on kuitenkin hyvä aika lähteä kohti yöpaikkaa, ettei vaan juutu ruuhkaan ja saa kallistaa mahdollisimman pian päänsä hotellin pehmeälle tyynylle.

Vielä helpompi versio on lähteä oman kotipaikan kaupunkifestareille. Esiintymässä on vain muutama takuuvarmasti aikuisväestöön iskevä artisti, jolloin riittää, kun paikalle saapuu vasta illan lähetessä. Ei pakkaamista tai tavaroiden raahaamista, nukkumaankin pääsee ihan omaan sänkyyn. Festariruuan korvaa ravintolassa käyminen ja bajamajan sijaan voi hipsiä läheisen kuppilan vessaan. Kun katselee ympärilleen, on hauska huomata kuinka erilaisia ihmisiä festarit kokoavat yhteen. On kolmekymppisiä pariskuntia toisiinsa nojailemassa, varmasti jo eläkeiän ylittäneitä teräsmummoja - ja vaareja jorailemassa, nippanappa täysi-ikäisten tyttöjen ja poikien laumoja hillumassa, viihteelle lähteneitä työporukoita taputtelemassa toisiaan olalle ja mahtuuhan sinne ne vakioörveltäjätkin. Eniten kuitenkin ehkä niitä porukoita, joihin itsekin kuuluin: muutama ystävys viettämässä vapaailtaa, kertaamassa kuulumisiaan, antamassa toisilleen vertaistukea ja parantamassa maailmaa.

Ja se on se, mikä ei ole vuosien mittaan muuttunut. Ystävien seura (ja Kaija Koon Tinakenkätyttö) on se mikä tekee festareista juhlan ja nostaa tunnelmaa. Kotiin pyörräillessä oli ihana fiilistellä mukavaa iltaa ja valoisaa kesäyötä. Ensi vuonna uudestaan ♥

Millainen festarikävijä sinä olet, onko meno muuttunut vuosien myötä?

Hylkäsin perinteisen festarikostyymini eli farkkuhameen ja topin, ja tällä kertaa ompelin vielä lähtöaamuna loppuun yllä näkyvän mekon. Mikään ei mennyt Strömsön lailla tämän teossa eikä sisäpuoli ole kaunista katsottavaa, mutta varsin kelpoinen tamine syntyi lopulta. Minulla on omituinen tapa leikellä kankaat liian leveiksi kappaleiksi, joten ommellessa ja sovitellessa välillä saan urakalla kaventaa ja muokata. Tämäkin oli alkuun oikea körttiläinen pyhämekko holkkihihoineen ja leveällä helmalla, ja hetken olin jo heittämässä koko rievun menemään. Muokkaaminen kuitenkin oli vaivan väärti, nyt on hyvä. Sieltä täältä silppomisen seurauksena helmaosa kiertää vähän, mutta ei kai kukaan muu ehdi minun mekkoni sivusaumoja tarkastella?

Mekko on ommeltu Noshin* uutuuskankaasta, Hipusta. Tämä kauniin eläväpintainen puuvillaneulos muistuttaa paljon tuttua Noshin flamékangasta, mutta on joustavaa. Jes, iso peukku siitä! Hippu on siis 99% luomupuuvillaa, mutta joukkoon on neulottu tummaa viskoosilankaa, joka tekee hauskan efektin kankaaseen. Itse käytin kankaan nurja puoli ylöspäin, jolloin pinnan struktuuri näkyy paremmin. Kangas on pehmeää, laskeutuvaa ja tosi helppo ommella. Voisin kuvitella Hipusta syntyvän niin kevyet kesäpaidat, ohuet neuletakin hetaleet kuin vilpoisat hellehousut. Ihan ihana uutuus! Tällä mekolla voisi lähteä vaikka juhannustansseihin, jos sellaisissa kävisin...

Valoisia ja syreenintuoksuisia kesäpäiviä ja ihanaa alkavaa juhannusviikkoa just siulle ♥

Keskikesän ja vuoden valoisimman, muttei suinkaan lämpöisimmän, ajankohdan kunniaksi päätin kaivaa arkistoista yhden suosituimpia postauksiani, jonka julkaisin Kaavoista viis-blogin aikoina siellä. Ohje on siis vanha (enkä todellakaan enää tekisi mitään vaatetta tällaisella väriyhdistelmällä, auts!), mutta hyvin käypänen edelleen.

Tässä siis ohje vuoritettuun vetoketjulliseen jumpsuittiin. Hupun etureuna on korkeaa mallia,sillä omaa silmääni se miellyttää eniten ja on käytössäkin näppärä. Ohjeesta on ollut kuulemma iloa monelle, joten ajattelin sen esitellä tuoreillekin lukijoille, jos siellä joku jumppiksen ompelun kanssa painii. (Pahoittelen kuvien mahdollista hidasta aukeamista, ovat isolla resoluutiolla, mutten arvannut enää lähteä koko postausta sorkkimaan, ettei kuvat ja tekstit sujahda vääriin kohtiin.)

Aloitetaanpa siis:

Leikkaa jumpsuitin etu- ja takakappaleet, hihat ja huppu päällikankaasta sekä vuorikankaasta. Kaavana olen käyttänyt Ottobren 4/12 jumpsuittia muokattuna, mutta muutkin vastaavat toimivat. Lisäksi tarvitset tietenkin sen vetoketjun, sekä tukikangasta/-nauhaa ja resoria.

Silitä tukikangasta tai -nauhaa kaikkien etukappaleiden etureunaan ja huppupalojen alaosaan. Tämä on tärkeää, jotta kangas ei veny vetoketjua ommellessa!

Seuraavaksi ompele takakappaleiden keskitakasaumat, jättäen vuoriin kuitenkin kääntöaukko (sen voi jättää myös sivusaumaan, makuasia).

Ompele tämän jälkeen raglansaumat, huppukappaleet toisiinsa sekä huppu paikoilleen. Jos tahdot lisätä kokolapun tms, niin muista laittaa se vuorikappaleiden väliin. Päällinen ja vuori kootaan siis erikseen.

Vuori ja päällinen yhdistetään ompelemalla huppujen etureunat yhteen (oikeat puolet vastakkain luonnollisesti...)

Ja sitten vuorossa on ehkä se haastavin osuus, eli vetoketjun ompelu (haastavin, mutta ei todellakaan vaikea). Käännä koko viritys "auki" (kuva kertoo paremmin kuin sanat). Neulaa vetoketjun toinen reuna päällikankaaseen oikeat puolet vastakkain. Vetoketjun yläreuna tulee aivan päällisen ja vuorin saumaan. Käännä häntä suorassa kulmassa saumanvaraa kohti (katso taas kuvaa, klikkaamalla näkyvät suurempina).

Taita vuorin etureuna päällikangasta vasten niin, että vetoketju jää kankaiden väliin. Kohdista hupun alareunan saumat toisiinsa ja neulaa koko vetoketjun matkalta. Neuloja ei kannata säästellä! Ompele vetoketjupaininjalkaa käyttäen vetoketju kiinni.

Ja tältä se näyttää oikealta puolelta.

Huom! Jätä alareunasta vähintään parin sentin matkalta ompelematta (passaa vetoketjun pituus alunperin sopivaksi), niin etu-ja takakappaleiden yhdistäminen onnistuu myöhemmässä vaiheessa.

Toista sama toiselle puolelle, jotta vetoketju on kiinni molemmissa reunoissa.

Kun vetoketju on paikoillaan, neulaa etureunat sekä hupun päällinen ja vuori toisiinsa.

Tikkaa suoralla ompeleella vetoketjun ja hupun etureunat.

Neulaa ja ompele seuraavaksi vetoketjun alareunan alle jäävät pätkät, sekä päällinen että vuori. Koneella ei välttämättä ihan vetoketjuun asti saa ommeltua, joten yleensä teen muutaman piston käsin, jotta vetoketjun alareuna on siisti molemmilta puolilta. Vetoketjun "hännät" pistellään samalla saumanvaroihin kiinni.

Nyt kun vetoketju ja etukappaleet on viimeistelty, siirrytään eteenpäin.

Jotta vuori pysyy paikoillaan hyvin, ompele niskasaumat (mikähän on oikea sana? No mutta siis huppujen alareunat takakappaleiden pituudelta) saumanvaroistaan yhteen. Kuvassa huppu on tuolla neulatun sauman välissä ja keskellä näkyvä sauma on takakappaleiden keskisauma.

Neulaa ja ompele sitten lahkeiden sisäsaumat, vuori ja päällinen taas erikseen.

Seuraavaksi ompele sekä vuorin että päällisen sivusaumat. Työ on kokonaan väärinpäin

(muistithan jättää sen kääntöaukon ;) ), huppu tuolla paketin sisällä.

Leikkaa sitten resorista hihan- ja lahkeensuut. Monissa malleissa niihin on valmiit kaavat, mutta itse leikkaan ne yleensä mittojen mukaan. Mittaa haalarin hihan- ja lahkeensuu, kerro se 0,7:llä (tai 0,8 jos resori on kovin jäykkää), jolloin saat lahkeen-/hihansuuresorin leveyden. Korkeuden voit päättää itse. Esimerkiksi tässä hihansuu oli 20 cm, jolloin laskukaava on 20 * 0,7 = 14 cm + 1 cm saumanvaraa.

Ompele resori renkaaksi ja taita kaksinkerroin nurjat puolet vastakkain. Pujota resorirengas toiseen hihansuuhun oikeat puolet vastakkain, venytä tasasesti, neulaa ja ompele kiinni. Jätä resori hihan sisäpuolelle odottamaan (kuvassa mallin vuoksi vedetty esiin).

Haalari on edelleen väärinpäin. Ota nyt vuorin samanpuolen hiha, johon äsken ompelit resorirenkaan.

Neulaa vuorin hihansuu kuvan mukaisesti resorin saumanvaroihin ns. käsi käteen. Ole tarkkana, ettei hiha ole kierteellä ja tarkista, että sivusaumat kohtaavat. Toista sama toiseen hihaan ja lahkeisiin. Mytty näyttää tässä vaiheessa kummalliselta, mutta älä huoli :)

Jotta vuori pysyy hyvin paikoillaan, voit ommella hihojen ja lahkeiden vuorin ja päällisen saumanvaroistaan yhteen muutamalla pistolla.

Työnnä sitten kätesi kääntöaukon kautta toiseen hihaan (päällikankaan puolelle), ota resorista kiinni ja vedä hiha kääntöaukosta ulos - vuori kääntyy päällisen sisään oikein päin. Toista toiselle hihalle ja lahkeille. Resorien saumanvarat jäävät päällisen ja vuorin väliin näin.

Nyt jumppiksen pitäisi olla kokonaan oikein päin, onhan? Sulje vielä kääntöaukko käsin, taputa itseäsi olalle ja sano VALMIS :)

Kysy ihmeessä, jos mikään kohta jäi epäselväksi, termit voivat olla hukassa minulla. Ja tulethan jättämään kommentin, jos ohjeesta Sinulle iloa tai apua on. Perinteiseen juhannussäähän vuoritteu jumppis on mitä mainioin vaate pikkuisille ;)

Iloista, valoisaa ja tai'anomaista juhannusta jokaiselle ♥ Nähdään taas!

"Jotkut päivät lentää selällään, toiset päivät toimii huonommin."Don Huonot.

On päiviä, jotka totisesti toimii huonommin (kuten toissapäivänä). Päiviä, jolloin kello kulkee takaperin ja nuttura kiristää heti herätessä. Jo ennen sängystä ylös nousemista ehdin testata äänijänteitäni ja kääntää päivän kurssin kohti epäonnea ja kiukuttelua. Ulos ei ehditä ennen kuin on jo päikkäriaika, kellään ei ole kivaa eikä mikään homma valmistu. Mieleni vaeltaa jossain kaukana, siinä mitä haluaisin juuri sllä hetkellä mielummin tehdä, mitä pitäisi ehtiä tehdä. Tarjoillessani ruokaa, mistä kukaan ei tykkää, rähähdän turhaan. Pitkin päivää sovittelen Maailman huonoin äiti-viittaa harteilleni ja illan tullen kääriydyn siihen kokonaan. Tätäkö on olla lomalla lasten kanssa? Voiko jo lähteä töihin?

Mutta sitten tulee seuraava päivä. Päivä, jolloin aurinko paistaa ja koko perhe herää hyväntuulisena. Lapset leikkivät nätisti yhdessä, minä hoidan aamutoimeni hyräillen. Peilistä näkyvät samat silmäpussit kuin edellisenä aamuna, mutta en anna sen häiritä. Kaikki sujuu, ohimennessä ehtii napata pikkumurun syliin ja halata toista. Voi pakata eväskassin ja rantapyyhkeet, hurauttaa läheiselle rannalle ja levittää viltin. Ja hei jihuu, kello ei ole vielä edes kymmentä! Vesi on lämmintä, rannalla rauhallista. Kaikkien iloksi paikalle saapuu poika, jolla on mukanaan lemmikkikani. Kukapa ei pupuista pitäisi, meidän lapset ainakin ovat haltioissaan. Siinä hiekalla istuessani, auringon silittäessä kireitä hartioitani, pikkuinen sylissäni (koska hänestä hiekka varpaiden välissä on niiin ällöä) ja isomman vesileikkiä katsoessani herkistyn siihen hetkeen. Hengitän syvään, löydän jälleen läsnäolon, olen rento, olen onnellinen.

Kesäloma, ei lainkaan hassumpaa. Ehkä siihen mahtuu monenlaisia päiviä, paremmin ja huonommin lentäviä, mutta omalla asenteella voin tehdä paljon. En totta tosiaan saa tehtyä sitä kaikkea, mitä olen lomalleni suunnitellut, mutta sen sijaan, että ahdistuisin siitä toistuvasti, yritän keskittyä oleelliseen. Tehdään se mikä on pakko, mutta muuten... ei se ehkä ole ihan niin justiinsa.

..............

Osallistuin Verson puodin kesäkuiseen Ompelukerhoon, ja yllätyspussista paljastui tällä kertaa pinkki-violetti, Elina Antilan suunnittelema Rauduskoivu- kangas. Kangas on Verson puodin Suomi 100-sarjaa ja ompelukerhon teemana "Kotiinpaluu". Omissa vaatteissani en sitä voinut kuvitella käyttäväni, joten lapsille siis. Yllätyin, kun sinistä rakastava poika ilmoitti tahtovansa pinkin paidan, mutta suostuin ilman muuta. 80 cm pätkästä riitti t-paidan jälkeen vielä tyttösen tunikaan.

Pojan paitaan testailin 3/17 Ottobren t-paita kaavaa, jonka jippona ovat v-pääntie sekä halkiot sivuilla. Ihan kiva malli, voisin kuvitella käyttäväni toistekin. Tytölle kokeilin Parachute-kaavaa (6/16) koossa 92, ja sekin yllätti iloisesti hauskalla leikkauksellaan.

Olisipa mukava kuulla Sinun parhaat vinkkisi rennon kesäloman viettämiseen! Miten estää pipon kiristäminen lasten ehdoilla lomaillessa ;) ?

Ja hei vaan ihana heinäkuu, toivottavasti olet aivan ihana ♥

Sielulintuja ja vaihtoehto alavaran ompelulle

Tuulisia päiviä ja sinnikkyyttä

sinnikäs

adjektiivi

Mystisten kukkien takki

Kaksivuotias Seikkailija

Sulkamekko ja stressiä

Sydäntalvi ♥

Persikkainen jumppis

Lapsimessut 2017

Bomber-hommia ja vinkkejä vetoketjun ompeluun

♥ Sydämellä ♥

DIY Turbaanipipo rusetilla

Yksinkertaisen ihanaa

Pikkaraisten remontti

Tärkeintä työtä ja 10 teesiä lapsen hyvään kohtaamiseen

Lempivaatteita-kirjan esittely ja arvonta!

Lettisetti

Harmaita ♥

Festarimekko

DIY: Vuoritettu jumpsuit

Lomatunnelmaa ja vaatetta pinkistä Rauduskoivusta

Latest Images

Tikkurila Festivaalia vietettiin aurinkoisessa säässä lähes 24 000 juhlijan...

Tikkurila Festivaalia vietettiin aurinkoisessa säässä lähes 24 000 juhlijan...

Tammerfest juhlittiin historiallisen helteisessä säässä – yleisöä 25 000!