Nyt taputan kyllä itseäni olalle. Tässä näette nimittäin ensimmäisen neulomani vaatteen! Sukkia olen tikutellut aika ajoin aiemmin, mutta kaikki sen isommat työt ovat saaneet karvat pystyyn. En osaa, en ymmärrä ohjetta, enpä viitsi edes yrittää... Keväällä (kyllä, tämä on aloitettu jo helmi-maaliskuussa :D ) kuitenkin päätin tarttua puikkoihin uudella asenteella ja löysin netin syövereistä "Kässänopen painajaisen", joka oli riittävän yksinkertainen ohje testattavaksi. Palasia oli helppo neuloa luennoilla koulussa, sillä aina oikein-neule ei vaatinut suurempaa keskittymistä. Jotenkin neulominen kuitenkin jäi silloin keväämmällä ja vasta muutama viikko sitten sain tehtyä takin valmiiksi.
Ilman pinnan kiristelyä homma ei tietenkään sujunut laskuvirheiden sattuessa ja käsialan ollessa tiukahkon puoleinen... Siinä vaiheessa, kun koko vaate oli jo kasassa, päätin purkaa hihojen yläreunat ja nappilistan. Olivat vaan niin hitsin kireästi päätellyt, ettei näyttänyt kivalta. Nyt näyttää paljon paremmalta!
Purkamisen suhteen olen niin neulomisessa kuin ompelussa viisastunut sen suhteen, että puran AINA, kun yhtään siltä tuntuu. Ennen saatoin ajatella purkamisen olevan turhan vaivalloista, tokkopa pieni virhe niin haittaa. Mutta kyllä se minua haittaa! Yhtään purettua saumaa en ole katunut, mutta purkamattomia kylläkin. Miksi tehdä siis sinne päin, jos voi tehdä hyvin? Ihan hanuristahan se purkaminen kyllä on, ei siitä mihinkään pääse...
Takki on neulottu ohjeen mukaisesti 7 veljestä -langalla (Polkka), mutta tämän hetkisellä viisaudella olisin valinnut kyllä jotain pehmoisempaa lapsen vaatteeseen. Ihan ok tämäkin on, etenkin jos alle laittaa pitkähihaisen paidan. Kokona on 86, mutta helmaan lisäsin jokusen sentin. Menee näköjään päälle varsin pitkään :D
Oli kyllä ilo huomata, ettei mikään ole rakettitiedettä (paitsi tietenkin rakettitiede) ja uusia asioita oppii, kun jaksaa yrittää. Nyt olen ainakin hetkellisesti saanut varsinaisen neulomiskärpäsen pureman ja koko ajan tekisi mieli tehdä käsillä jotakin. Katsotaan kohtaavatko suunnitelmat toteutusta jossain vaiheessa.
Nämä kuvat on ilo tallentaa blogiin, sillä neitokaisemme oli ensimmäistä kertaa metsässä kävelemässä! Tuota maagista taitoa on odoteltu kuukausikaupalla, sillä vaikka ensiaskelista on jo tovi, on typy valinnut yleensä konttaamisen pystyssä pysymisen sijaan. Nyt 1v 4kk iässä vihdoin näyttää siltä, että ehkä tuo tuosta joku päivä juokseekin (ammattini huonoja puolia on olla tietoinen lapsen kehityksen keskiarvoista, joten minä muutenkin neuroottisena kyttään kaiken maailman taulukoita ihan liikaa).
Ihana oli seurata pikkuisen tepsuttelua polulla, mikä selvästi oli aivan ihmeellinen kokemus tästä perspektiivistä rattaissa istumisen sijaan ♥